SuoMat-akatemia luo ihan uutta!

Kirjoittaja: Anu Nylund, Helmi Liiketalousopisto

Yli-innovaatioaktivistin oppien mukaan mennään, vähän vahingossakin!

Olen ilolla kuunnellut Aalto-yliopiston Anssi Tuulenmäen innostavaa kannustusta kehittää uutta ns. matalan kynnyksen mallin mukaan. Hän muistuttaa uteliaisuuden, rohkean kokeilun ja toiminnan tärkeydestä.

Anssi Tuulenmäki

Tuulenmäki antaa luvan tehdä toisin ja hätyyttää ihmiset ulos neuvotteluhuoneista ja koulujen luokkahuoneista kokeilemaan ideoita ja kehittämään niistä sitten pilotteja oikeaan toimintaympäristöön. Voit lukea lisää Tuulenmäen ajatuksista mm. täältä: MIND

Eilen (10.12.2015) olin Kauppakamarin järjestämässä ”Pääkaupunkiseudun koulutuksen ja osaamisen ennakointiseminaarissa” Helsingissä. Ja niin siellä oli oppilaitosten, yritysten ja virastojen edustajien lisäksi myös Anssi Tuulenmäki. Eilisestä mieleeni jäi monen muun hyvän jutun lisäksi tämä: ”Miten uimakoulua voi kehittää, jos jää kiertämään uima-allasta, eikä koskaan mene uimaan?”

Uima-altaassa ollaan ja päät pysyvät pinnalla

SuoMat-akatemia on kymmenen oppilaitoksen verkosto, jonka tavoitteen voisi kiteyttää lyhyesti näin: ”Me tarjoamme asiakkaille eli matkailualan opiskelijoille ja matkailun ammattilaisille joustavan tavan oppia matkailualaa ja päivittää osaamista riippumatta siitä, missä he asuvat tai työskentelevät”. 

Taustatyö tavoitteen saavuttamiseksi ei ole ihan yksinkertaista,  mutta uima-altaan kiertelyn me olemme jo lopettaneet ja hypänneet ehkä vähän hyiseenkin veteen – yhdessä. Me kaikki joudumme (=saamme) poistumaan hankkeen aikana tutulta mukavuusalueelta pois, mutta uskallus palkitaan mahdollisuudella oppia yhdessä muiden kanssa ja  mahdollisuudella olla luomassa jotain ihan uutta matkailukoulutuksen saralla.

SuoMat ryhmä Suvis silmät

Sukellamme ”uima-altaassamme” ehkä välillä pinnan alle, mutta vahvaksi muodostunut verkosto auttaa kaverin aina pinnalle, sen me olemme jo ensimmäisten kuukausien aikana huomanneet. Tässä on kuulkaan upea joukko ammattilaisia tekemässä yhdessä historiaa; rikkomassa rajoja, kokeilemassa uutta ja jakamassa ihan oikeasti osaamista!

SuoMat-akatemia SoMe:ssa

Heti alkuun päätimme, että käytämme hankkeen viestinnän tukena niitä SoMe-kanavia,  joita yritysmaailma käyttää, ja joiden käyttöön matkailualan opiskelijoita tulee kannustaa. Viime tapaamisessa kuulin kannustavan lauseen verkoston jäseneltä toiselle: ”Onhan se alussa vähän vaikeaa, mutta näin me näytämme opiskelijoille, että mekin uskallamme ja osaamme”.

Samassa palaverissa sovimme, että jokainen verkoston jäsen kirjoittaa vuoroviikoin jutun tänne blogiin. Kannattaa  klikata blogi  suosikkeihin ja seurata juttujamme; blogikirjoitusten mukana pääset myös kivalle Suomi-tourneelle.

Voit seurata meitä blogin lisäksi myös Facebookissa ja Twitterissä #SuoMat-akatemia. Olemme tosi kiitollisia saamastamme tuesta sosiaalisessa mediassa, kiitos siis jo etukäteen!

Ensi viikolla blogissa Lapin matkailuopisto ja kuulumiset pohjoisesta; ehkä me saamme tietoa lumitilanteesta ja viimehetken kuulumisia joulupukilta?

SuoMat Esite kuvana

 

 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s