Vastuullisuus osana matkailua

Vastuullinen toimintatapa on matkailuyritykselle jatkossa yhä tärkeämpi tapa toimia ja kestävien valintojen näkyminen asiakkaan kosketuspinnassa on edellytys kilpailukykyiseen toimintaan. Matkailijoille tärkeimpiä kestävyyden osoituksia matkailupalveluissa ovat mm. vesi- ja energiatehokkuus, jätehuolto, paikallisten tuotteiden ja palveluiden käyttö, paikallinen työllistäminen, kulttuuriperinnön vaaliminen ja paikallisen väestön huomioiminen. Aikaansa seuraava matkailuyritys ymmärtää vastuullisten toimintatapojen merkityksen elinkeinonsa ja ympäristön tulevaisuudelle.Asian tärkeys kasvaa Euroopassa huimaa vauhtia.

Matkailualalla Kainuun ammattiopiston Vuokatin toimipisteessä toteutettiin eilen OKKA-säätiön  Oppilaitoksen kestävän kehityksen 2013 luovutetun sertifikaatin itsearviointi. Arviointiin osallistui niin opiskelijat kuin henkilöstö.  Oppilaitosten kestävän kehityksen työn lähtökohtana on opiskelijoiden kasvattaminen vastuullisiksi toimijoiksi, joilla on kyky ja halu toimia kestävän tulevaisuuden puolesta oman elämänsä eri vaiheissa ja rooleissa.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s