Ilosaaressa Joensuussa 20.5.2016

 

Kirjoittaja Kaisa Nykyri, PKKY aikuisopisto Joensuu

Olin esittelemässä SuoMat-akatemiaa Joensuussa perjantaina 20.5.2016 PKKY:n ja Karelia-AMK:n yhdessä järjestämässä tapahtumassa. Ilma oli aurinkoinen ja tapahtuma sujui leppoisissa merkeissä. Kuvia tapahtumasta tapahtuman Facebook-sivuilla.

tapahtumakuva 2

Tapahtuman tavoitteena oli markkinoida matkailualan koulutuksia sekä esitellä paikallisia tuotteita ja palveluja. Meillä oli tarjolla SUP-lautailua ja melontaa, jotka tarjosivat yhteistyökumppaneista Arctic Trainers ja Enjoy Life. Suomalainen innovaatio nyhtökaura oli maistatuksessa, ja sen suutuntuma oli kyllä yllättävän ”lihainen”.

Omalta osaltani pystyin liittämään päivään omat opintoni, eli aluevaikuttavan tapahtuman opintojaksoni KAMK:hon, vaikka opiskelenkin Savoniassa. Tapahtuman järjestäminen oli kaiken kaikkiaan erittäin opettavainen ammatillisessakin mielessä. Pääsin esimerkiksi ensimmäistä kertaa tekemään ihan oikea pelastussuunnitelman ja poliisi-ilmoituksen. Tapahtumaa suunnittelemassa ja toteuttamassa oli useista oppilaitoksista henkilökuntaa ja opiskelijoita, yhteistyökumppaneita ja yrityksiä. Upea yhteisöllinen ja matkailuosaamista lisäävä juttu!

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s