Koko Suomi mahdollisena opiskelupaikkana

Kun kevään 2016 aikana minulle tuli meilejä ja soittoja ympäri Itä-Suomea matkailua opiskelemaan pyrkiviltä, pääsin hyödyntämään SuoMat-verkostoa. PKKY:ssä meillä ei ollut alkamassa matkailupalvelujen perustutkintoa eikä myöskään matkailuvirkailijan opintoja näyttötutkintona. Uutta ryhmää ei ollut luvassa Pohjois-Karjalassa ammattitutkintoihinkaan, joten opiskelijoiden kannalta paras vaihtoehto oli etsiä heille matkailualalta koulutusta muilta koulutusorganisaatioilta.

Kun matkailualasta kiinnostunut henkilö otti minuun yhteyttä, kysyin häneltä luvan siihen, että voidaanko häneen ottaa yhteyttä toisesta organisaatiosta SuoMat-verkostosta. Yleensä esittelin hankettamme ensin lyhyesti. Jotkut opiskelijoista olisivat halunneet opiskelupaikkaa läheltä omasta maakunnasta, koska heitä kiinnosti lähiopetus enemmän kuin monimuoto- tai verkko-opiskelu. Toisista taas verkko-opinnot kuulostivat hyvältä ja heille muut koulutusorganisaatioiden yhteyshenkilöt alkoivat etsiä sopivia opintoja. Koska nettisivustomme ei ollut vielä keväällä valmis, jouduimme toimimaan näin. Kunhan nettisivustomme valmistuu, voi opiskelija itsekin etsiä netistä hänelle sopivia vaihtoehtoja. Ja mikä tärkeintä, hän löytäisi tiedon helposti ja nopeasti. Se on tavoitteemme!

Mielestäni tällainen yhteistyö, jossa opiskelijalle eri koulutusorganisaatioiden kesken etsitään sopivia opintoja ympäri Suomen, on uranuurtava. Yleensä kouluttajat pyrkivät tarjoamaan opiskelupaikkaa oman organisaation sisältä jo monestakin syystä, vaikka taloudellinen syy on toki tärkeä. Kilpailemmehan matkailualalla opiskelijoista myös muiden koulutusorganisaatioiden kesken. Matkailualan  opiskelijamäärät ovat myös moneen muuhun alaan nähden pieniä.

Nyt olemme edenneet sen verran, että meillä on jo verkoston sisällä aloittanut muutamia opiskelijoita. Suunnittelemme ja toteutamme yhdessä malleja, jotka toimisivat hyvin opiskelijan ohjauksessa. Suomessa välimatkat ovat pitkiä, ja esimerkiksi yksi opiskelija opiskelee nyt tämän verkoston ansiosta Inarissa, mutta hänen kotipaikkansa on Joensuu. Verkko-opetuksen onnistuminen on tärkeää näissä tapauksissa. Samoin kuin se, että opiskelijan motivaatioon ja tarpeeseen vastataan nopeasti, kun hän haluaa opiskella jotain alaa. Usein kyse on aikuisopiskelijasta, joka vaihtaa alaa tai on saanut töitä matkailualalta ja haluaa täydentää osaamistaan.

Keräämme parhaillaan tietoa siitä, kuinka etäohjausta toteutetaan meidän hankkeessa mukana olevien koulutuksenjärjestäjien toimesta. Näin saamme tietoa parhaista käytänteistä ja voimme lisätä tietoa verkostossamme.

Kirjoittaja Kaisa Nykyri PKKY

 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s