Perho Liiketalousopisto

perhologo

 

Helmi Liiketalousopisto, Ravintolakoulu Perho ja Haaga-Perho yhdistyivät 1.1.2017 ravintola-, matkailu- ja liiketalouden alojen sekä urheilun Perho Liiketalousopistoksi.

Perho Liiketalousopisto on yksityinen oppilaitos, joka luo menestyksen mahdollisuuksia tarjoamalla innostavan reitin ammattiin nuorille & aikuisille sekä uutta osaamista ja uusia toimintamalleja niin yrityksille ja yhteisöille kuin yksityishenkilöillekin.

Juuremme ovat syvällä yritysmaailmassa. Innostava, ajanmukainen ja käytännönläheinen opetus, kansainvälisyys, tekemisen asenne ja yhteisöllisyys – siinä perholaisen tekemisen kulmakivet.

Asiakaspalvelu ja liiketaloudellinen ajattelu on kiinteänä osana kaikkea opetustamme. Oppimisympäristönä olemme monipuolinen ja aitoon palveluosaamiseen luotsaava. Tarjoamme tutkintorajat ylittävää ravintola-, matkailu- ja liiketalouden alojen koulutusta muun muassa kestävän kehityksen ja kansainvälisyyden painotuksilla. Digitaaliset ratkaisut sekä hyvinvointi ja urheilu vahvistavat opiskelijoidemme tukevaa jalansijaa isompiinkin loikkiin. Olemme mukana erilaisissa hankkeissa, joissa kehitetään muun muassa oppimisympäristöjä ja -tapoja.

Ammatillisille opinnoille luonteenomainen toiminnallisuus, tekemällä oppiminen – ja sen avulla työelämään sijoittuminen jo opintojen aikana – toteutuu entistäkin aktiivisemmalla yhteistyöllä yritysten kanssa. Lisäksi opiskelijoiden työllistymistä tuetaan uraohjauksen avulla läpi ja myös jälkeen opintojen.

Perho PRO – lisäkoulutus, yritysyhteistyö, kaupalliset palvelut  ja kehityshankkeet

Lisäkoulutus, yritysyhteistyö, kaupalliset palvelut  ja kehityshankkeet on keskitetty kouluyhtiön Perho PRO >> yksikköön.

Perho Liiketalousopistosta valmistut pykälää paremmaksi palveluosaajaksi, joka osaa myydä omaa osaamistaan.

Toimimme kolmella kampuksella: Malmilla, Töölössä ja verkossa

Perho liiketalousopisto koordinoi SuoMat-akatemia – hanketta 2015-2017 ja YritysLab Finland – hanketta vuonna 2017. Hankkeen yhteyshenkilö Anu Nylund ( anu.nylund@perho.fi)

happy_helsinkiguides_140514 (2)

Mainokset