Kainuun ammattiopisto

KA_logo_laatulogo

Kainuun ammattiopisto (KAO) järjestää toiseen asteen ammatillista koulutusta nuorille ja aikuisille. Vuosikymmenten saatossa Kainuun ammattiopistosta on kasvanut ja kehittynyt monialainen toimija, jonka kädenjälki näkyy vahvana kainuulaisessa työelämässä. Perustehtävän, ammatillisen koulutuksen vastuullisen järjestämisen lisäksi, Kainuun ammattiopisto toimii aktiivisesti alueen elinkeinoelämän kehittämiseksi ja kasvualojen tukemiseksi yhteistyössä eri tahojen kanssa.
Kainuun ammattiopisto tarjoaa koulutusta hyvinvointi-, liiketalouden, kulttuuri-, luonnonvara-, matkailu-, ravitsemis- ja talous- sekä tekniikan ja liikenteen aloilla. Tarjontaan kuuluvat ammatilliset perustutkinnot, ammattitutkinnot, erikoisammattitutkinnot ja lyhytkoulutukset, kuten kortti- ja passikoulutukset sekä sertifikaatit. Toteutamme myös yritysten ja yhteisöjen tarpeiden mukaisesti suunniteltuja koulutuksia. Koulutus on monipuolista ja opiskelijoille tarjotaan mahdollisuus kehittyä yksilöllisesti alansa huippuosaajaksi.
Kainuun ammattiopisto toteuttaa ammatillista koulutusta valtakunnallisesti. Vakituiset toimipaikat sijaitsevat Kajaanissa, Kuhmossa, Kuusamossa ja Vuokatissa. Lisäksi aikuiskoulutuksella on toimipisteet Sotkamossa, Suomussalmella ja Vantaalla.
Kainuun ammattiopistossa opiskelee ammatillisessa perusopetuksessa vuosittain noin 2600 nuorta ja aikuista. Muussa aikuiskoulutuksessa opiskelee noin 5000 aikuista, joista noin 450 on oppisopimusopiskelijaa. Työntekijöitä on lähes 440 ja liikevaihto oli 43,6 miljoonaa euroa vuonna 2013.
Matkailuala
KAO:n Matkailualan nuoriso- ja aikuiskoulutusta järjestetään kahdella matkailualueella: Vuokatti ja Kuusamo. SuoMat hankkeessa mukana on Vuokatti. Toimipaikkamme sijaitsee Vuokatin matkailualueen ytimessä Snowpoliksen osaamis- ja yrityskeskuksessa,         Kidekuja 2 (Snowpolis)  88610 Vuokatti.
KAO:lla on matkailun aikuiskoulutukseen liittyen  järjestämisluvat: matkailualan perustutkinnon osaamisalat matkailuvirkailija ja matkailupalvelujen tuottaja, matkaoppaan ammattitutkinto ja matkailun ohjelmapalvelujen ammattitutkinto tapahtumatuottaja.
Suomen vilkkaimpiin matkailukeskuksiin kuuluva Vuokatti on erinomainen opiskeluympäristö. Snowpoliksen yhteydessä toimii Sokos Hotel Vuokatti ja Vuokatinrinteet ovat kävelymatkan päässä. Vuokatissa voit harrastaa hiihtoa, laskettelua, lautailua, eräilyä, kalastusta, vaeltamista, rullahiihtoa – mitä tahansa! Uimahalli, hiihtotunneli ja Vuokatin Urheiluopiston liikuntapaikat ovat aivan KAO:n toimipaikan vieressä. Eikä matka Kajaaniinkaan ole ylivoimaisen pitkä; matka taittuu linja-autossa noin puolessa tunnissa.